Markku Veijalainen – Back to the Sixties Suurella Tunteella
29,50 €
1960-luku päättyi monen aikalaisen mielestä The Beatles -yhtyeen hajoamiseen. Suuret ikäluokat yrittivät aikuistua ja seuraavat sukupolvet löysivät itselleen uudet idolit.
Mick Jagger ei 1960-luvulla uskonut laulavansa enää Satisfactionia
nelikymppisenä rokkivaarina ja moni muu tuon ajan rock-tähti
ajatteli samalla tavalla. Joistakin tuli musiikin ammattilaisia,
mutta suuri osa lopetti ja hankki oikean työpaikan.
Täytettyään 50 vuotta, nämä samat naiset ja miehet alkoivat
palata nuoruutensa musiikkiin. Vanhat bändit herätettiin henkiin.
Joku hankki uuden rumpusetin, toinen osti unelmiensa Fenderin.
Yhdessä tapailtiin taas tuttuja säveliä.
Markku Veijalaisen Back to the Sixties -suurella tunteella kertoo
mitä tapahtui, kun muusikot halusivat soittaa nuoruutensa
musiikkia ja yleisö halusi tulla mukaan kuuntelemaan.